Juhlapuhe Lohjan itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12.2017

Julkaistu kategoriassa Blogi.

Arvoisat sotiemme veteraanit, hyvät juhlavieraat,

Suomen itsenäisyyden juhlavuosi huipentuu tänään itsenäisyyspäivänä Suomen täyttäessä sata vuotta. On ollut ilo seurata kuluneen vuoden aikana niin meillä täällä Lohjalla kuin valtakunnallisestikin juhlavuoden viettoa ja nähdä, miten suomalaiset ovat aidosti yhdessä lähteneet sitä viettämään. Syytä juhlaan todellakin on, sillä onhan itsenäisyytemme satavuotisjuhlavuosi kiistatta historiamme tärkein juhlavuosi.

Itsenäisyyden juhlavuoden suunnittelu ja toteutus on ollut yhteinen projekti. Myös paikallisesti. Suuri kiitos juhlavuoden onnistumisesta ja erilaisten tapahtumien mahdollistamisesta kuuluu niin kaupunkimme toimijoille kuin myös yrittäjille, yhdistyksille ja yhteisöille. Teidän ansiostanne juhlavuoden ohjelmasta on jokaisen ollut mahdollista löytää itselleen mielekästä tekemistä.

Jälleen kerran suomalaisten korkea talkoohenki ja aktiivinen vapaaehtoistyö on näyttänyt voimansa!

Sata vuotta on lyhyt aika maailmanhistoriassa itsenäisenä valtiona, mikä entisestään korostaa Suomen itsenäisyyden ajan kehityksen poikkeuksellisuutta. Vain sadassa vuodessa olemme onnistuneet nousemaan köyhästä pohjoismaasta maailmalla arvostetuksi hyvinvointivaltioksi, jota pidetään yleisesti maailman parhaana maana asua ja elää. Suomen tarinaa ei syyttä kutsuta menestystarinaksi vailla vertaistaan.

Miten kaikki tämä on voitu Suomessa elää todeksi vain sadan vuoden itsenäisyyden aikana?

Ei ole sattumaa, että juhlavuoden kansalliseksi teemaksi on valittu juuri Yhdessä – Tillsammans.  Valittu teema kiteyttää mielestäni erinomaisesti sen, miksi Suomen satavuotinen tarina on ollut mahdollista toteutua niinkin lyhyessä ajassa. Yhteen hiileen puhaltamalla ja toinen toisistamme huolta pitäen olemme kansakuntana pystyneet voittamaan vaikeimmatkin haasteet ja rakentamaan yhteiskuntaamme yhteistyössä.

Kenties parhaiten tämä kansakuntaa eteenpäin vienyt yhteistyön henki kiteytyy veteraaniperinteen hyvin tunnetuksi tekemään Kaveria ei jätetä –henkeen. Sodissa kokonainen sukupolvi suomalaisia oppi sen, miten tärkeää on, että kaverista pidetään huolta myös niinä kaikkein vaikeimpina aikoina. Tarve Kaveria ei jätetä –hengen eteenpäin siirtämiseen uusille sukupolville onkin ollut tapana kulloisenkin itsenäisyyspäivän juhlapuheissa nostaa esiin ja niin on syytä jatkossakin.

Toivon, että tämä Yhdessä- teema ei jää vain tähän juhlavuoteen, vaan jatkamme yhteistyön perinteen ja kansan eheyden vaalimista myös itsenäisyytemme seuraavan sadan vuoden aikana. Tämä on paras tae sille, että yhteiskuntamme säilyy hyvinvoivana ja kukoistavana tulevaisuudessakin.

Suomi on rakennettu historiamme aikana yhdessä ja yhdessä sen rakentamista täytyy myös jatkaa.

Yhdessä toimien, yhdessä kokien ja yhdessä menestyen.

Hyvät juhlavieraat,

Suomen itsenäisyyden juhlavuosi tarjoaa meille tärkeän mahdollisuuden pysähtyä pohtimaan Suomen tarinaa hieman syvällisemmin. Moni teistäkin on varmasti itseni tavoin miettinyt juhlavuoden aikana satavuotisen itsenäisyytemme ajan tarinaa ja sitä, mikä tarinan opetus on ja miten voisimme tarinaa parhaalla tavalla yhdessä jatkaa.

Vuoden mittaan olen huomannut monesti pohtivani Suomen menestystarinaa pitkälti omien isovanhempieni elämän kautta. Suomen tarinahan on nimenomaan ihmisten tarina.

Edesmennyt isoisäni, isäni isä, joka Suomen tavoin olisi tänä vuonna täyttänyt sata vuotta, syntyi aikoinaan yksinhuoltajaäidin perheeseen. Hänen äitinsä menehtyi isoisäni ollessa vain neljän vuoden ikäinen ja hän joutui tämän seurauksena huutolaispojaksi. Tuon ajan arki erityisesti huutolaislapsilla oli koettelemuksia täynnä. Ei ollut yhteiskunnan turvaverkkoja tai mahdollisuuksia kouluttautua. Jo nuorena joutui itse omalla työllä hankkimaan elantonsa.

Vaikean lapsuuden ja nuoruuden jälkeen isänmaa kutsui isoisääni palvelukseen puolustamaan Suomea itäistä Neuvostoliiton uhkaa vastaan. Talvi- ja jatkosodassa hän joutui elämään jatkuvan kuoleman tai haavoittumisen pelon kanssa ja näkemään, miten monet tutut palvelustoverit kaatuivat rintamalla käydyissä taisteluissa. Koettelemus oli nuorelle miehelle kova ja jätti jälkensä isoisääni, kuten varmasti kaikkiin sodan kokeneisiin miehiin ja naisiin iästä tai taustasta riippumatta.

Myös isoäitini, äitini äidin, elämä nivoutuu yhteen Suomen kohtalonvuosien tapahtumien kanssa. Hän kasvoi menetetyn Karjalan, Heinjoen alueella, jossa vietetyn elämän ja tärkeät kasvun vuodet sota äkillisesti katkaisi. Isoäitini joutui perheineen lähtemään evakkoina pois kotiseudultaan kohti tuntematonta. Päätyen monen mutkan kautta tänne Lohjalle.

Uudessa ympäristössä koko perheen elämän rakentaminen oli aloitettava täysin alusta. Samalla ikävä takaisin kotiin Karjalaan oli koko ajan suuri. Uusi asuinympäristö ei myöskään aina kohdellut evakkoja lempeästi. Ammatillisesti kouluttamaton, mutta työtä pelkäämätön isoäitini päätti kuitenkin pärjätä.

Tuon ajan Suomessa monen arki oli täynnä epävarmuutta ja elämässä pärjääminen vaati ihmiseltä paljon. Ei myöskään riittänyt huolenpito vain omasta tulevaisuudesta, vaan vastuulla oli samalla koko yhteiskunnan uudelleenrakentaminen haastavassa kansainvälisessä ympäristössä.

Omien isovanhempieni tarina on puhutellut minua syvästi. Samalla se on oikeastaan myös koko sodan kokeneiden ja suomea rakentaneiden sukupolvien tarina. Siitä huolimatta, että aikaisempien sukupolvien lähtökohdat olivat vaatimattomat, nykyistä yhteiskunnan turvaverkkoa ei ollut ja maailman muutokset heittivät kapuloita koko kansan rattaisiin, kansan katse ei koskaan herpaantunut tulevaisuudesta. Kaikista ajan haasteista ja ongelmista huolimatta ihmisillä oli koko ajan vahva tahto katsoa eteenpäin ja tehdä lujasti töitä.

Mikä siis sai aikaisemmat sukupolvet uurastamaan niin lujasti tulevaisuutemme eteen?

Kyse oli ennen kaikkea halusta turvata parempi elämä tuleville sukupolville.  He halusivat hoitaa asiat niin, että seuraavan sukupolven lähtökohdat olisivat ainakin vähän paremmat, kuin heillä itsellään. Tätä kutsutaan sukupolvien väliseksi oikeudenmukaisuudeksi. Tuo oikeudenmukaisuus on ollut koko itsenäisyytemme ajan yhteiskuntaa eteenpäinvievä voima ja siinä on mielestäni Suomen tarinan ydin.

Siksi, kun vertaan isovanhempieni elämänpolkua omaani, en voi kuin tuntea suurta kiitollisuutta siitä, miten edelliset sukupolvet ovat tasoittaneet meidän nuorempien elämän lähtökohtia aikaisempina vuosikymmeninä. Ilman heidän tekemiä uhrauksia ja valtavaa työtä, ei esimerkiksi minulle tällaista elämää olisi koskaan suotu.

Suomi on tänään monin tavoin parempi, turvallisempi ja rauhallisempi maa kuin mitä se oli ennen. Me kaikki tämän päivän suomalaiset olemme niin paljosta velkaa aikaisemmille sukupolville siitä yhteiskunnasta, jossa saamme tänään asua ja elää vapaina itsenäisen valtion kansalaisina.

Arvoisat kuulijat,

Pyrkimyksellä kohti parempaa on historiamme saatossa saavutettu paljon. Hyvänä esimerkkinä tästä on hyvinvointivaltiomme. Esimerkiksi sen koulutuspalvelut ja sosiaali- ja terveyspalvelut ovat valovuoden edellä sitä, mitä ne olivat vuosisata sitten. Monista nykyisistä haasteista ja uudistustarpeista huolimatta niitä ihaillaan maailmalla laajasti.

Koulutusjärjestelmämme turvaa jokaiselle suomalaiselle taustasta riippumatta mahdollisuuden kasvaa täyteen potentiaaliinsa ja tavoitella omia unelmiaan. Tasa-arvoinen ja maksuton koulutus ovat mahdollistaneet maamme kehittämisen aidoksi sivistysyhteiskunnaksi, mutta myös maailman menestyneimmäksi maaksi monella mittarilla.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden kehityksestä kertoo esimerkiksi se, että suomalaisten eliniänodote on 100 vuodessa pidentynyt 30 vuodella. Käsittämättömän hieno suoritus.

Nämä esimerkit antavat tämän päivänkin päätöksentekoon hyvän ohjenuoran. Eilistä emme voi muuttaa, mutta huomiseen voimme vaikuttaa.

Hyvä juhlayleisö,

Jokainen sukupolvi joutuu aina vuorollaan ratkaisemaan oman aikansa haasteet, voidakseen jättää maan parempana seuraaville sukupolville. Jokaisen sukupolven eteen maailma on heittänyt ja tulee jatkossakin heittämään sellaisia haasteita, joiden ratkaisemiseksi vaaditaan koko ikäluokan yhteisiä ja lujia ponnisteluja.

Itsenäisyyden turvaaminen talvi- ja jatkosodassa, sotien jälkeisen Suomen jälleenrakentaminen, köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen sekä hyvinvointivaltion turvaverkkojen punominen ovat olleet sellaisia haasteita, joiden eteen aikaisemmat sukupolvet ovat tehneet valtavasti töitä.

Tämän päivän sukupolvien kohtaamat haasteet ovat hieman toisenlaisia. Ilmastonmuutos, työttömyys, teknologian nopea muutos ja työelämän raju murros vain muutamia mainitakseni.  Näistäkin haasteista selviämme tutuin opein.

Eteenpäin on aina katsottava, töitä on lujasti tehtävä ja velvollisuudet on hoidettava. Näin voimme tänäkin päivänä pitää edeltäjiemme tavoin huolta sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta ja jättää jälkeemme ainakin hitusen paremman Suomen kuin mitä se on nyt. Seuraavan sukupolven ei pidä joutua maksamaan virheistämme, vaan heidän pitää pystyä nauttimaan työmme hedelmistä.

Samalla meidän nuorempien kunniatehtävänä on huolehtia myös siitä, että yhteiskuntaa jo rakentaneiden polvien arvokkaasta vanhuudesta pidetään huolta.

Arvoisat juhlavieraat,

Kaikista maailman haasteista huolimatta olen optimistinen ja toiveikas tulevaisuudesta. Kun huolehdimme kansakunnan eheydestä ja yhteistyön hengestä sekä pidämme kiinni sukupolvien välisestä katkeamattomasta oikeudenmukaisuuden ketjusta, pärjäämme varmasti. Edeltäjiemme tavoin meidän on rakennettava toimillamme yhteiskuntaa ja maailmaa, jossa heikoimmastakin pidetään huolta ja kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa. Näin jokainen pidetään mukana samassa veneessä. Yhdessä meidän on huolehdittava, että tämä Suomen menestystarina jatkuu.

Näillä sanoilla haluan toivottaa kaikille teille rauhallista itsenäisyyspäivää ja hyvää Suomen sadatta syntymäpäivää!

Kommentit

kommenttia