Olen ehdolla Uudenmaan Sosialidemokraattien puheenjohtajaksi

Julkaistu kategoriassa Blogi.

Lohjan Demareiden kunnallisjärjestö yhteistyössä paikallisten puolueosastojen kanssa on päättänyt asettaa minut ehdokkaakseen Uudenmaan Sosialidemokraattien puheenjohtajaksi. Piirin puheenjohtaja valitaan piirikokouksessa lauantaina 7.11. Piirijärjestön istuva puheenjohtaja Mikko Valtonen on ilmoittanut, ettei tavoittele jatkokautta.

Kun Mikko ilmoitti lokakuun alussa luopuvansa piirin puhenjohtajuudesta, alkoi oma puhelimeni sen jälkeen soimaan ja pyynnöt ehdolleasettumiseen lisääntyivät. Viimeiset viikot olen tätä harkintaa tehnyt. Päätöstä ei voi kevyin mielin tehdä, koska sitä haluaa olla varma, että kykenee tehtävän täysimääräisesti hoitamaan.

Tänään voin nyt ilmoittaa, että lähden motivoituneena tavoittelemaan piirin puheenjohtajuutta ja uusmaalaisten sosialidemokraattien luottamusta.

Ajattelen, että kokemuksestani ja osaamisestani on piirin toiminnalle hyötyä tulevissa haasteissa. Poliittisesta ja järjestöllisestä toiminnasta on kertynyt vuosien varrella kokemusta niin puolueyhteisön sisältä kuin sen ulkopuoleltakin. Aikaisemmin olen työskennellyt muun muassa Demarinuorten puheenjohtajana, kansanedustajana ja SDP:n poliittisen valmistelun päällikkönä. Nykyisin toimin sekä Lohjan kaupunginvaltuuston puheenjohtajana että Suomen Kuntaliiton hallituksen puheenjohtajana.

Seuraavalla piirikokouskaudella käydään sekä kunta- että aluevaalit, ja aloitetaan jo valmistautuminen vuoden 2023 eduskuntavaaleihin. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus tuo puolestaan mukanaan uusia velvoitteita ja entisestään vahvistaa piirijärjestön poliittista roolia. Piirijärjestön toimintaa on myös samalla kyettävä kehittämään entistä osallistavampaan ja merkityksellisempään suuntaan.

Aktiivisella yhteistyöllä paikallisten puolueosastojen kanssa meidän on mahdollista näissä haasteissa onnistua. Keskeistä on pyrkiä kaikessa toimannassamme lisäämään ihmisten luottamusta SDP:tä kohtaan. Tähän työhön olen valmis. 

Joona Räsänen

Kommentit

kommenttia