Uuden valloittaminen vaatii rohkeutta

KOLUMNI Kirjoitus julkaistu Länsi-Uusimaa lehdessä 8.9.2014 Kunnallispolitiikassa syksyn tärkein tehtävä on seuraavan vuoden budjetista päättäminen. Olemme saaneet lehdistä lukea, että kuntien taloudellinen tilanne on heikkenemään päin. Esimerkiksi Vihdissä tullaan ehdottamaan kouluverkon tiivistämistä, kunnallis- ja kiinteistöveron maltillista korottamista sekä yt-menettelyn käynnistämistä henkilöstön osalta. Kesällä saatujen ennakkotietojen valossa Lohjan tilanne ei ole sen helpompi. Kesäkuun valtuustoseminaarin annin… Lue koko artikkeli »

Budjetti nostaa politiikan lämpöä

KOLUMNI Kirjoitus julkaistu Etelä-Saimaa, Kouvolan Sanomat ja Kymen Sanomat lehdissä 9.8.2014 Kesän superhelteet näyttävät olevan takanapäin, mutta valtakunnan politiikan saralla lämpöviisari on vasta nousemassa kohti hellelukemia. SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Antti Rinne esitteli oman ehdotuksensa valtion ensivuoden talousarvioksi kuluneella viikolla, ja heti kokoomuksessa ja RKP:ssä alkoi kitinä. Rinne ei kuulemma olisi saanut esittää 10 euron korotusta takuueläkkeisiin… Lue koko artikkeli »

Eläkeuudistus on myös nuorten asia.

KOLUMNI Kirjoitus julkaistu Länsi-Uusimaa lehdessä 30.7.2014 Suomen eläkejärjestelmää uudistetaan parhaillaan. Työmarkkinaosapuolet neuvottelevat tällä hetkellä uudistuksen sisällöistä, ja valmista pitäisi tulla syksyyn mennessä. Sen jälkeen kolmikantamenettelyn mukaisesti alkaa lainsäädäntöprosessi ja poliittinen päätöksenteko työmarkkinaosapuolien esityksen mukaisesti. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan vuonna 2017. Monet nuoret ja vanhemmatkin ihmiset kuitenkin viittaavat kintaalla eläkeasioille ja varsinkaan nuorissa eläkeasiat eivät… Lue koko artikkeli »

Oppivelvollisuuden pidentäminen on nuorten etu

KOLUMNI Kirjoitus julkaistu Länsi-Uusimaa lehdessä 25.6.2014 Suomessa on käyty viime syksystä asti kiivasta keskustelua oppivelvollisuuden pidentämisestä. Asia sai sinettinsä nyt jo kolmatta kertaa pääministeri Subbin hallitusohjelmassa. SDP esitti oppivelvollisuuden pidentämistä keinona vähentää nuorten syrjäytymistä ja parantaa heidän työmarkkina-asemaansa. Oppivelvollisuutemme on tällä hetkellä Euroopan lyhyimpiä. Merkittävä osa muista Euroopan maista on toteuttanut nostoja viime vuosina tai… Lue koko artikkeli »

Mitä SDP voisi oppia kokoomukselta?

KOLUMNI Kirjoitus julkaistu Demokraatti lehdessä 13.6.2014 Meillä on paljon opittavaa kokoomukselta. Vaikka se kuinka kirpaisisi myöntää, niin tottahan se on: kokoomus klaarasi puheenjohtajakisan ja eurovaalit monelta osin paremmin kuin me. Meidän täytyy myöntää rehellisesti, että kokoomuksen naminami-fiiliksessä on jotain, mistä voisimme oppia ja mitä meidän pitäisi tarkastella lähemmin. Otetaan ensimmäisenä käsittelyyn puheenjohtajakisa. On selvää, että… Lue koko artikkeli »

Kaksi vuotta nuoruudestani

KOLUMNI Kirjoitus julkaistu Demarinuorten Lippu-lehden numerosa 2/2014 Lauantai 19. toukokuuta 2012 oli minulle erityinen päivä. Tuolloin minut valittiin Demarinuorten puheenjohtajaksi. Ennen ratkaisevaa äänestystä vallinnut jännitys vaihtui tuloksenjulkistamisen jälkeen suunnattomaan iloon ja innostukseen. Samalla olo oli kuitenkin hieman tyhjä. Koko kevään jatkunut aktiivinen kampanjointi oli saavuttanut päämääränsä ja nyt oli aika lähteä lunastamaan niitä odotuksia, joita… Lue koko artikkeli »