Räsänen: Hallituksella viimeinen mahdollisuus tulla järkiinsä ja siirtää maakuntavaalit ensi keväälle

Julkaistu kategoriassa Yleinen.

Tiedote julkaistu 20. huhtikuuta 2018.

SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen vaatii hallitusta siirtämään lokakuulle kaavaillut maakuntavaalit käytäviksi seuraavien eduskuntavaalien yhteydessä. Räsäsen mukaan hallitus on asettamassa eduskuntaa täysin kestämättömään tilanteeseen, jossa valiokunnat eivät ehdi riittävällä huolellisuudella käsitellä kaikkia maakunta- ja sote-uudistukseen liittyviä lakeja, jos maakuntavaalien aikataulussa pitäydytään härkäpäisesti.

─ Hallitus on omaksunut maakunta- ja sote-uudistuksen eduskuntakäsittelyssä strutsitaktiikan. Se työntää päänsä niin syvälle hiekkaan, ettei näe tai kuule mitään siitä järisyttävästä kritiikistä, jota asiantuntijat valiokunnissa uudistuksesta lausuvat. Menettely on ennenkuulumaton suomalaisen parlamentarismin historiassa. Viidessä viikossa eduskunnassa pitäisi käydä läpi tuhansia sivuja materiaalia, kuulla satoja asiantuntijoita ja kirjoittaa asiasta lausunnot ja mietintö tilanteessa, jossa uudistuksen käytännön toteutuskin on aivan auki. Esimerkiksi uudistuksen taloudellisia vaikutuksia hallitus ei ole pystynyt arvioimaan miljarditarkkuudella, Räsänen kertoo.

Räsänen huomauttaa, että myös hallituspuolueiden riveistä on viime aikoina väläytelty maakuntavaalien siirtämistä juuri uudistukseen liittyvien lakien eduskuntakäsittelyn rauhoittamiseksi. Myös valtiosääntöoikeuden asiantuntijoiden tyly julkinen näkemys on ollut, ettei kaikkia sote- ja maakuntauudistukseen liittyviä lakeja kyetä riittävän asiantuntevasti arvioimaan näin lyhyellä aikavälillä.

─ Hallituksen on nyt viimein avattava silmänsä ja korvansa. Näyttää myös koko ajan siltä, että hallituksen enemmistö vaalien järjestämiseen lokakuussa kapenee. Maakuntavaalien siirtäminen eduskuntavaalien yhteyteen rauhoittaisi nyt sekavan tilanteen ja mahdollistaisi lakiesitysten huolellisen käsittelyn ja tarpeellisten muutosten tekemisen eduskunnassa, Räsänen toteaa.

Kommentit

kommenttia