Sosiaalinen koe

Julkaistu kategoriassa Blogi, Yleinen.

Kolumni on ilmestynyt Länsi-Uusimaassa 28. toukokuuta 2020

Maaliskuun 16. päivä maan hallitus ilmoitti todenneensa tasavallan presidentin kanssa maassa vallitsevan poikkeusolot. Tämän jälkeen oltiin monessa suhteessa uuden edessä. Etätyöstä ja -opetuksesta tuli monessa perheessä arkipäivää. Samalla suositeltiin vanhempia mahdollisuuksien mukaan järjestämään varhaiskasvatusikäisten lasten hoito kotona. Tästä alkoi meidänkin taloudessamme kahden kuukauden mittainen sosiaalinen koe.

Yhdessä yössä kerrostalokolmiosta muodostui kahden kokoushuoneen, päiväkodin ja työpaikkaruokalan kokonaisuus. Keittiön pöytä ja lipastot alkoivat toimimaan työpöytinä. Hetkellisesti kalenteri tyhjeni, ennen kuin päivät täyttyivät teamsseilla, skypeillä sekä zoomeilla. Työmatka myös kutistui kymmenistä kilometreistä kymmeniksi senteiksi. Alkuun innostus olikin suurta, kun huomasi arjen sujuvan yllättävän hyvin neljän seinän sisällä työ- ja hoitovuoroja jakaen. Hiljaisen työtilan puute harmitti, mutta onneksi ilmojen lämmettyä parveke voitiin valjastaa tähän käyttöön. Rauhallisuus jatkui niin kauan, kunnes taapero oppi avaaman ovia.

Teknologinen kehitys mahdollistaa asiantuntija- ja toimistotyötä tekeville monen työtehtävän hoitamisen ajasta ja paikasta riippumatta. Kahden kuukauden aikana huomasi, että seminaariin voi osallistua legoilla leikkimisen lomassa ja palaveria voi vetää leikkipuistossa, samalla seuraten lapsen puuhia. Lapsen välihuudot myös kummasti piristävät muuten niin monotonisia etäpalavereita ja ymmärrys puolison työstäkin yhteisen etäilyn myötä kasvaa.

Etäkokoustaminen säästää myös tehokkaasti aikaa. Esimerkiksi aamu seitsemältä Helsingissä pidettävään kokoukseen osallistuminen vaati normaalisti heräämistä viideltä, jotta oli puoli kuudelta jo bussissa. Nyt riitti, kun laittoi luurit päähän. Näin aikaa jäi perheelle enemmän.

Innostus kuitenkin hiipuu ajan myötä. Jatkuva töiden, kotiaskareiden ja lapsenhoidon sekoittuminen hämärtää työn ja vapaa-ajan eroa. Väsymyksen huomaa, kun pienet asiat alkavat ärsyttämään. Keskittyminen herpaantuu. Enää hiekkakakun tekeminen palaverin lomassa ei innostakaan. Päivät kotona neljän seinän muuttuvat toistensa kaltaisiksi. Ollaankin fyysisesti läsnä, mutta henkisesti muualla. Sitä huomasi lounastavan puolison kanssa saman pöydän äärellä, mutta molemmilla napit korvilla. Toisen ilme kertoi aina palaverin mielekkyyden.

Kahden kuukauden aikana etäkokoukset saivat jo haikailemaan tylsien kokoushuoneiden, huonojen tuolien ja hetken seisoneen kokouskahvin pariin. Ihmisten välisen fyysisen kanssakäymisen tarpeen ymmärtää näemmä vasta kun tarpeeksi tuijottaa toisten sieraimia verkon välityksellä. Sama koskee epävirallisia kohtaamisia työkavereiden kanssa. En myöskään osannut odottaa, että alkaisin kaipaamaan tunnin työmatkaa ruuhkaisella moottoritiellä. Nyt sen merkityksen työn ja vapaa-ajan erottajana huomaa. Myös työergonomian arvon ymmärtää nyt paremmin.

Kun tämä kahden kuukauden sosiaalinen koe päättyi tyttären palattua varhaiskasvatuksen pariin, niin sekä lapsella että vanhemmilla oli hymy herkässä.

Nyt kotitoimisto tuntuu jopa liian hiljaiselta ja sitä huomaa kaipaavansa työpäivää rytmittäviä yhteisiä leikkituokioita. Kevään opetus taitaakin olla, että hetkestä pitää osata aina nauttia.   

Joona Räsänen, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

Kommentit

kommenttia