Uudenmaan Demareiden jäsenvaali eduskuntavaaliehdokkaista

Julkaistu kategoriassa Blogi.

Valmistautuminen kevään 2019 eduskuntavaaleihin on jo täydessä vauhdissa, vaikka vaaleihin on vielä aikaa reilun vuoden verran. Uudenmaan sosialidemokraattinen piiri käy jäsenvaalin eduskuntavaaliehdokkaista sähköisesti 19.3.-15.4. ja uurnavaalilla 17.-19.4. Ehdokaslista on tarkoitus vahvistaa huhtikuun kevätpiirikokouksessa.

Lohjalaiset työväenyhdistykset ovat yhteisellä päätöksellä esittäneet minua ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin. Puolueen jäsenistön tuki lämmittää mieltä ja antaa virtaa lähteä tekemään kampanjaa.

On ollut etuoikeus saada toimia kuluneella vaalikaudella kansanedustajana. Olen pyrkinyt parhaalla mahdollisella tavalla toimimaan tässä vaativassa tehtävässä ja edistämään niitä asioita, joihin hain äänestäjiltä vaaleissa luottamusta.

Seuraavissa eduskuntavaaleissa on jälleen paljon pelissä. Taloustilanteemme on viime vuosina parantunut, mutta edelleen pitkän aikavälin haasteet ovat ratkaisematta. Tulevallakin vaalikaudella työllisyyden parantamisen tulee siis olla politiikan keskiössä. Hyvinvointivaltion tulevaisuuden turvaamiseksi työllisyysaste on saatava muiden Pohjoismaiden tasolle.

Samalla meidän on nykyistä hallitusta paremmin edistettävä oikeudenmukaisuutta. Yhteiskunnan eheys on nimittäin vakauden tae. Kun ihmiset kokevat olevansa samassa veneessä, lisää se yhteiskunnan vakautta ja turvallisuutta. Siksi meidän päättäjien on huolehdittava siitä, että emme päästä eriarvoisuutta kasvamaan liiaksi keskuudessamme.

Nyt pyydän jäseniltä tukea jäsenvaalissa. Äänestysnumeroni on 33. Tavoitteena on tälläkin kertaa tehdä rakentava ja aktiivinen eduskuntavaalikampanja. Lopputulos on sitten äänestäjien käsissä.

Joona Räsänen, kansanedustaja

Kommentit

kommenttia