Arvoisat kuulijat, hyvät toverit Me suomalaiset elämme nyt vaikeaa aikaa. Epävarmuus voimistuu niin rajojemme ulkopuolella kuin sisäpuolellakin. Maailma ympärillämme on levoton. Monia huolettaa oman tai läheisen työpaikan kohtalo. Konkurssit ovat nousseet ennätystasolle ja julkisen talouden velkaantuminen uhkaa karata käsistä. Mollivoittoiset uutiset hautaavat valonpilkahdukset alleen. Moni miettii, että onko huomenna sittenkään paremmin kuin tänään? Varaudumme pahan päivän varalle. Alati kasvavasta epävarmuudesta kumpuaa suurin ongelmamme. Luottamuksen puute. Luottamuksen puute […]
Lue lisääOikeistohallituksen karmea perintö
Kolumni on ilmestynyt Demokraatissa 26. helmikuuta 2026 Kun nykyisen oikeistohallituksen kausi aikanaan päättyy, seuraava hallitus ei pääse aloittamaan puhtaalta pöydältä. Se aloittaa tilanteesta, jossa työttömyys on ennätyskorkealla, velkaantuminen jatkuu ja ihmisten luottamus julkisiin palveluihin horjuu. Petteri Orpon ja Riikka Purran hallituksen perintö ei ole vain numeroita budjettikirjoissa, se on myös kouriintuntuva jälki ihmisten arjessa. Ennen viime eduskuntavaaleja kokoomus ja perussuomalaiset lupasivat suomalaisille kuuta taivaalta. Tosiasia on, että oikeiston vahtivuorolla ollaan jättämässä […]
Lue lisääTulevaisuutta ei voi rakentaa kasvavalle velkaantumiselle
Kolumni on ilmestynyt Demokraatissa 6. marraskuuta 2025 Viime vuosina on puhuttu paljon julkisen talouden velkaantumisesta. Finanssikriisin jälkeen velkasuhteemme on yli tuplaantunut ja tällä hetkellä Suomi velkaantuu nopeimmin kaikista EU-maista. Näin emme voi jatkaa. Alati kiihtyvä velkaantuminen kutistaa julkisen talouden liikkumavaran olemattomaksi. Tämä haastaa hyvinvointiyhteiskunnan kantokyvyn ja kriisinkestävyyden. Valtio maksaa tänä vuonna pelkkiä velan korkomenoja arviolta […]
Lue lisääPuhe Lohjan työväenyhdistyksen 120-vuotisjuhlassa
”Ei huolet nyt raatajaa painaa saa, vain riemusta syän se sykkää. Meill aate kuin henkeä innostaa, niin voimaa suonet sykkyää.” ”Rengas taottiin ketjuun maan, edistääkseen aatetta oivaa. Riens siskoja veikkoja auttamaan, kyllä joukossa löytyvi voimaa.” ”Me toivomme aatteesta kasvavan sen, joka kansaamme ohjaa yössä. Elon kaikille yhdenvertaisen, joka vankkana seisovi työssä.” Hyvät ystävät, hyvät toverit, […]
Lue lisääPuhe Virkkalapäivässä 16.8.2025
Hyvät ystävät, On kunnia päästä pitämään avajaispuhetta ja tuomaan kaupungin terveiset tähän perinteikkääseen tapahtumaan. Edellisen kerran taisin olla tällä lavalla samassa roolissa kymmenisen vuotta sitten. Tänä aikana sekä Lohja että Virkkala ovat paljon muuttuneet. On hienoa nähdä, että tämä perinteinen yhteisöllisyyttä henkivä kyläjuhla elää ja voi hyvin. Virkkalapäivä on hyvä esimerkki siitä, mitä alueen eri […]
Lue lisääNyt paljastui Valtion Eläkerahastosta otettavan pikavipin kustannus
Orpon-Purran hallitus on talouspolitiikassaan ripustanut viimeisimmät uskottavuutensa rippeet tavoitteeseen, että julkisen talouden velkasuhde vakautuisi yhdeksi vuodeksi tämän kauden lopulla. Eli julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen pitäisi pysyä vuonna 2027 samana, kuin sen on vuonna 2026. Valtiovarainministeriön uusimman ennusteen mukaan tämäkään tavoite ei ole toteutumassa. Vaikka pääministeri muuta väittää, niin hallitus itsekin tietää, että tämä viimeinenkin tavoite […]
Lue lisääHallituksen pikavippi valtion eläkerahastosta on kallis silmänkääntötemppu
Orpon-Purran hallitus ei ole saavuttamassa yhtäkään itselleen asettamaa talouspolitiikan tavoitettaan. Velkaantuminen vaan jatkuu ja valtiovarainministeriön ennusteen mukaan velkaantuminen nousee jo miltei 90 % bruttokansantuotteesta seuraavien vuosien aikana. Hallitus on ripustanut viimeisimmät uskottavuutensa rippeet tavoitteeseen, että velkasuhde vakautuisi vuodeksi tämän kauden lopulla, eli että velkasuhde pysyisi samana 2027 kuin sen on vuonna 2026. Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan […]
Lue lisää


