• 050 547 5590
  • joona@joonarasanen.fi

Vappupuhe 2026

Arvoisat kuulijat, hyvät toverit

Me suomalaiset elämme nyt vaikeaa aikaa. Epävarmuus voimistuu niin rajojemme ulkopuolella kuin sisäpuolellakin. Maailma ympärillämme on levoton. 

Monia huolettaa oman tai läheisen työpaikan kohtalo. Konkurssit ovat nousseet ennätystasolle ja julkisen talouden velkaantuminen uhkaa karata käsistä. Mollivoittoiset uutiset hautaavat valonpilkahdukset alleen. 

Moni miettii, että onko huomenna sittenkään paremmin kuin tänään? Varaudumme pahan päivän varalle.

Alati kasvavasta epävarmuudesta kumpuaa suurin ongelmamme. Luottamuksen puute. Luottamuksen puute siihen, että tunnelin päässä näkyisi valoa. Luottamuksen puute siihen, että oikeudenmukaisuus toteutuisi. Luottamuksen puute siihen, että järki voittaisi. Luottamuksen puute on se kuuluisa näkymätön jarru, mikä hyydyttää myös taloutemme.

Luottamus on nimittäin talouden parasta valuuttaa. Se on perusta, jonka varaan voi rakentaa kasvua, hyvinvointia ja turvallisuutta. Sen varaan voi rakentaa huomista. Ilman luottamusta ihmiset ja yritykset eivät uskalla investoida. Ilman luottamusta ihmiset eivät uskalla kuluttaa. Ilman luottamusta yhteiskunta ei yksinkertaisesti toimi.

Syyllisiä epävarmuudelle voimme etsiä sekä idästä että lännestä. Joka aamu herätessämme tarkistamme, mitä presidentit Putin ja Trump ovat tehneet. Valitettavasti maailman tapahtumiin voimme vain rajallisesti vaikuttaa. 

Mutta siihen me voimme vaikuttaa, että vahvistaako Suomessa tehty politiikka ihmisten luottamusta. Ja juuri luottamuksen vahvistamisen Petteri Orpon hallitus on laiminlyönyt.

Kohta on kolme vuotta työttömyys kasvanut ja konkurssit lisääntyneet. Kolme vuotta on julkisia palveluita heikennetty ja työmarkkinoille lietsottu jatkuvaa eripuraa. Kolme vuotta on yhteiskunnan turvaverkkoja saksittu ja samalla jaettu hövelejä veronalennuksia omille eturyhmille.

Luottamusta ei rakenneta antamalla eniten heille, joilla on jo muutoinkin eniten. Luottamusta ei rakenneta ottamalla eniten heiltä, joilla on jo muutoinkin vähiten. Luottamusta rakentaa se, että taakka jakautuu oikeudenmukaisesti. 

Pääministeri Orpon hallitus on systemaattisesti nakertanut suomalaisen yhteiskunnan luottamusta koko kautensa ajan. Talouden tasapainottamisen taakka on kaadettu surutta tavallisten suomalaisten. Pienituloisia on kannustettu leikkauksilla ja suurituloisia veronkevennyksillä. 

Ei siis ihme, että yhä useamman mielestä Suomi on menossa väärään suuntaan. 

Luottamuksen rikkomisesta on nyt siirryttävä luottamuksen rakentamiseen.

Meidän pitää palauttaa luottamus huomiseen, luottamus toisiimme ja usko siihen, että asiat voidaan hoitaa reilummin.Tarvitsemme reilumman suunnan Suomelle. 

Hyvät ystävät,

Yksi konkreettisimmista luottamuksen rapautumisen kohteista on julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Tänä päivänä hoitoonei välttämättä pääsee, kun sitä tarvitsee. Ja lompakon paksuus ratkaisee jatkossa entistä enemmän.

Nykyinen hallitus on kohdistanut suurimmat säästönsä juuri julkisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin. 

Ensi töikseen Orpon hallitus höllensi hoitotakuuta kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen. Kolme kuukautta on hallituksen mielestä sopiva aika odottaa. Kun särkee, ahdistaa tai oireilee kolme kuukautta, on ikuisuus. Lääkäriin pääsyn aika onkin pidentynyt hallituksen toimien seurauksena.

Samalla kun hoitoon pääsyä julkisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin on heikennetty, niin yksityiselle terveysbisnekselle on löytynyt tukea.

Hallituksen viimeisessä kehysriihessä etsittiin jälleen säästöjä. Kaikkien yllätykseksi niitä ei edelleenkään löytynyt yksityisen terveysbisneksen tehottomista Kela-korvauksista, ei tehottomista yritystuista, ei varakkaiden veroeduista. Mutta suomalaisten eniten arvostamista palveluista kyllä löytyi. Vanhusten ja sairaiden oli jälleen kannettava talouden tasapainottamisen taakka. He maksavat hallituksen epäonnistumiset omassa arjessaan.

Tämä on kylmä ja kova arvovalinta. Tätä emme voi hyväksyä.Eikö hallitus todella löydä muualta säästettävää, kuin suomalaisten tärkeimpinä pitämistä palveluista?

Ihmisten luottamus arjen palveluihin tulee palauttaa. Lääkäriin tulee päästä tarpeen vaatiessa, eikä kuukausien jonotuksen jälkeen. Ikäihmisten tulee luottaa siihen, että heistä pidetään hyvää huolta. Ja nuorten tulee luottaa siihen, että tulevaisuus kantaa.

Seuraavan hallituksen on tiukennettava hoitotakuu kahteen viikkoon. Tämä ei ole pelkästään inhimillisesti oikein, vaan se on myös taloudellisesti viisasta. Nopea hoitoon pääsy tarkoittaa, että sairaudet eivät pahene ja kalliit erikoissairaanhoidon käynnit vähenevät. Terveydenhuollon painopistettä on siirrettävä ennaltaehkäiseviin ja perustason palveluihin. 

Hyvät kuulijat,

Nykyiset hallituspuolueet lupasivat ennen viime vaalejapaljon. Oli oikea aika lopettaa velaksi eläminen, suomalaisiin yrityksiin luvattiin 100 000 uutta työpaikkaa ja keneltäkään ei pitänyt vaatia kohtuuttomia. Kolmen vuoden jälkeen nuo lupaukset ovat vain kaukainen muisto.

Nyt hallitus itsekin jo myöntää, etteivät he tule saavuttamaan yhtään itselleen asettamaansa tavoitetta. Tämä ei ole mielipidekysymys. Se on kiistaton tosiasia.

Työpaikkoja ei ole tullut luvattua sataa tuhatta lisää. Sen sijaan on tullut sata tuhatta uutta työtöntä. Työpaikkoja on menetetty pääministeri Orpon hallituksen aikana lähes 80 000. Suomi on päätynyt työllisyyskehityksessä koko Euroopan pahnan pohjimmaiseksi. 

Pääministeri Orposta on myös tullut suureen ääneen haukkumansa velkalaivan suvereeni kippari. Nykyiset hallituspuolueet haukkuivat joka käänteessä edellistä hallitusta velkaantumisesta. Ja nyt heidän oman valtakautensavelka ylittää reilusti edeltäjänsä lukemat. Hallituksen perintö Suomelle on, että alijäämät nousevat vuosikymmenen lopulla yli 17 miljardiin euroon vuodessa. 

Hallitus onkin lyönyt hanskat naulaan. Tällä vaalikaudella korjausliikettä ei ole näkyvissä. Viime töikseen hallitus haluaajakaa lähes miljardin euron veronkevennyksen yhteisöveron kautta suuryrityksille. Lähes miljardi euroa. Olisiko ollut kuitenkin järkevämpää vähentää sitä velkaantumista? Lyhentää hoitojonoja? Tukea ihmisten työllistymistä? Helpottaa kaikista heikoimmassa asemassa olevien arkea?

No tottakai olisi!

Talouden madellessa ja työttömyyden kasvaessa hallitus on jatkuvasti keskittynyt kurittamaan työttömiä ja palkitsemaan omia eturyhmiään. 

Hallitus on myös lisännyt työelämän turvattomuutta. Potkut voi saada helpommin ja perusteettomien määräaikaisten työsuhteiden lisääminen osuu erityisesti naisiin ja nuoriin. Epävarmassa työelämässä tulevaisuuteen ei uskalleta investoida.

Euroopan korkeimpia työttömyyslukuja kauhistellessamme unohdamme monesti, että jokaisen numeron takana on ihminen. Varsinkin nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyys on jo hälyttävällä tasolla. 

Sosiaaliturvan suojaosat on syytä luoda uudelleen, jotta osa-aikaisen tai lyhyenkin työn vastaanottaminen kannattaa entistä paremmin. Tarvitsemme myös uudistetun aikuiskoulutustuen, jotta ihmisillä on mahdollisuus päivittää osaamistaan uusille aloille. Julkisille työllisyyspalveluille on mahdollistettava nykyistä ketterämmin eri keinojen hyödyntäminen työttömien työllistämiseksi. 

Suomi ei tarvitse hallitusta, joka heittää hanskat tiskiin ja luovuttaa, vaan päättäjät, jotka kantavat vastuunsa ja pyrkivät muuttamaan politiikan suuntaa.

Hyvät toverit,

Kun nykyisen oikeistohallituksen kausi aikanaan päättyy, seuraava hallitus ei pääse aloittamaan puhtaalta pöydältä. Se aloittaa tilanteesta, jossa työttömyys on ennätyskorkealla, velkaantuminen jatkuu ja ihmisten luottamus julkisiin palveluihin horjuu. 

Petteri Orpon ja Riikka Purran hallituksen perintö ei ole vain numeroita budjettikirjoissa, se on myös kouriintuntuva jälki ihmisten arjessa.

Valitettavasti seuraava hallitus ei pysty yhdessä yössä korjaamaan kaikkea, mitä nykyinen hallitus on rikkonut. Julkisen talouden useiden miljardien alijäämä ei katoa uuden hallituksen myötä. 

Vaikeita ja ikäviäkin päätöksiä on jatkossakin edessä, mutta niiden on oltava oikeudenmukaisia.

Tärkeintä on palauttaa suomalaisten luottamus tulevaisuuteen. Luottamusta rakennetaan realistisella ja toimeenpantavalla linjalla. Linjalla, mikä tunnistaa tosiasiat, tarjoaa ratkaisuja, katsoo eteenpäin, on reilu ja luo toivoa tulevaan.

Ensinnäkin talouskasvu on saatava liikkeelle, työllisyys nousuun ja velkaantumiskehitys käännettävä.

Toiseksi hyvinvointivaltion ydin on turvattava, julkisia menoja priorisoitava ja toimintatapoja uudistettava. 

Kolmanneksi yhteiskunnan turvallisuus on varmistettava, työmarkkinoilla on palattava sopimisen tielle ja sisäänpäin käpertymisen on loputtava.

Oikeistohallituksen karmea perintö ei saa olla suomalaisen hyvinvointivaltion päätepiste. 

Seuraava hallitus ratkaisee, jääkö Suomi kituliaan kasvun ja epäoikeudenmukaisen saksimisen kierteeseen vai kääntyykö suunta kohti kestävää kasvua ja vahvistuvaa luottamusta. Tehtävämme on tarjota tähän realistinen ja reilu vaihtoehto, johon ihmiset voivat luottaa. Myös vaalien jälkeen.

Lasten on voitava luottaa siihen, että koulussa saa tukea. Nuorten on voitava nähdä tulevaisuus mahdollisuutena. Työelämässä ihmisten on jaksettava paremmin ja tultava palkallaan toimeen. Ikäihmisten ei pidä pelätä vanhenemistaan. Yritysten on kilpailtava parhaalla tuotteella, työllistettävä ja investoitava Suomeen.

Hyvät ystävät,

Eduskuntavaaleihin on aikaa alle vuosi. Vaaleissa on oikea aika kääntää Suomen suunta. Tähän työhön tarvitaan meitä jokaista.

Vaikka kuluvalla vaalikaudella Suomea on viety monilta osin väärään suuntaan, niin toivoa ei ole menetetty. Aurinko nousee vielä. Kevät ja kesä kyllä koittavat. Muutoksen kaipuun pystyy jo aistimaan. Se näkyy myös tänään eri puolella Suomea.

Politiikka, mikä jakaa kansaa voittajiin ja häviäjiin, tulee tiensä päähän. Vastakkainasettelun lisääntyminen on korvattavissa keskinäisen luottamuksen vahvistamisella. Usko parempaan huomiseen voidaan palauttaa. 

Meidän yhteinen tehtävämme on nyt palauttaa tuo luottamus ja usko. Se on vaikea tehtävä, mutta se on tärkein tehtävämme. Se ei tule onnistumaan hetkessä, mutta yhdessä se on mahdollista. Suomi tarvitsee reilumman suunnan!

Näillä sanoilla haluan toivottaa teille kaikille oikein hyvää Vappua!