• 050 547 5590
  • joona@joonarasanen.fi

HUS-yhtymän toimipisteiden lakkautukset estettävä

Uuden HUS-yhtymän hallitus kokoontuu ensi viikon maanantaina 3.10. käsittelemään mittavia talouden sopeuttamiskeinoja. Listalla on säästöjä vajaan 90 miljoonan euron edestä. Mikäli esitykset toteutetaan, niin esimerkiksi Lohjan ja Porvoon sairaaloiden yhteispäivystykset lopetetaan sekä Raaseporin sairaalan palvelutasoa laskettaisiin entisestään. Lohjalta loppuisivat näin ollen synnytysten lisäksi muutkin päivystystä vaativat toiminnot.

Säästölistalla on lisäksi myös muun muassa asiakasmaksujen nostaminen, ICT- kulujen vähentäminen, tutkimusmäärärahan leikkaus, henkilöstöetujen pienentäminen ja Malmin sairaalan yhteispäivystyksen lopettaminen.

On selvää, että mikäli esitetyt säästöt toteutetaan, niin niillä olisi dramaattinen vaikutus meidän kaikkien arkeen, potilasturvallisuuteen ja hoitojonoihin. Voi myös perusteellisesti epäillä, että muiden toimipisteiden lakkauttamisen säästöt joudutaan käyttämään jäljellejäävien toimipisteiden muutosinvestointeihin. Esitetyt säästöt vaarantaisivat myös koko HUS-yhtymän toiminnan.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen päättäjänä en voi mitenkään hyväksyä esitettyjä palveluiden alasajoa. Talouden tasapainotuksessa on edettävä vastuullisemmin. On nimittäin edesvastuutonta koko Uudenmaan ja Helsingin yhteiseltä yhtymältä lähteä sote-uudistuksen voimaantulovuonna karsimaan rankalla kädellä omia palveluitaan.

HUS-yhtymän alijäämän taustalla on uuden sote-rahoituksen rytmihäiriö, minkä vuoksi Uudenmaan hyvinvointialueiden tulot ovat ensi vuonna menoja alhaisemmat. Yhtymä saa pääosan rahoituksestaan suoraan neljältä Uudenmaan hyvinvointialueelta ja Helsingin kaupungilta. Tilanne korjautuu osittain seuraavina vuosina.

Nyt on syytä HUS-yhtymän, hyvinvointialueiden ja Helsingin kaupungin toimesta löydettävä keinot kriittisimpien palveluiden turvaamiseksi ja lakkautusten välttämiseksi. On hyvä muistaa, että kesällä HUS-yhtymän yhtymäkokous päätti, että muutostarpeet talousarvion raamiin arvioidaan erikseen nyt syksyllä. Myös valtiovallan on tilanteeseen herättävä uudestaan, sillä ongelman juurisyy piilee sote-uudistuksen rahoituslaissa.

Nyt tarvitsemme malttia, emmekä äkkijarrutusta seuraamuksista välittämättä. Uhkana on, että näillä esitetyillä toimilla sote-uudistus alkaa näyttämään jo taksiuudistukseen verrattavalta kaaokselta, jossa palveluiden käyttäjien luottamus menetetään pitkäksi aikaa. Toimipisteiden lakkautukset on siis nyt estettävä.

Joona Räsänen, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallituksen 1. varapuheenjohtaja