Juhlapuhe Lohjan Yhteislyseon lukion 110 vuotisjuhlassa
”Näin ollen anoo allekirjoittanut, paikkakuntalaisten myötätunto puolellaan, alamaisesti saada avata Lohjan kylässä yhteiskoulun”
Arvoisa ministeri, hyvät juhlavieraat,
Näiden Yrjö Eloniemen sanojen johdosta olemme täällä tänään. Ylioppilas Eloniemi kirjoitti nuo sanat Koulutoimen ylihallitukselle toimitettuun anomukseen toukokuussa 1914. Koulutoimen ylihallituksen kielteinen vastaus ei Eloniemeä lannistanut. Saman vuoden syksyllä koulu aloitti toimintansa ilman virallista lupaa.
Aluksi vallitsi suorastaan apea äänettömyys, mutta kaikki eivät olleet uskoansa menettäneet. Onneksi Yrjö, hänen puolisonsa Ros-Emilia ja ylioppilas Jenny Huotari uskalsivat ottaa tuolloin ensimmäiset askeleet polulla, mikä jatkuu edelleen näihin päiviin saakka. Näin 110 vuotta myöhemmin voimme ihailla silloisten lohjalaisten sinnikkyyttä ja rohkeutta.
Sanonnan mukaan rakkaalla lapsella on monta nimeä. Lohjan Yhteiskoulu, Lohjan Yhteislyseo, Lohjan lukio ja Lohjan Yhteislyseon lukio. Tänään ei ole niin väliä, millä nimellä juhlitaan. Pääasia on, että juhlitaan. Lukiomme viettää tänä vuonna 110 vuotisjuhliansa, tässä rakennuksessa lukiotoiminta alkoi jo 70 vuotta sitten ja tänä syksynä tämä perusteellisesti peruskorjattu rakennus palasi vihdoin lukiokäyttöön. Juhlan aiheita meillä siis riittää.
Lukiollamme on takanaan kunniakas historia. Kymmenet tuhannet nuoret ovat vaeltaneet koulumme ovista, kavunneet portaita, pähkäilleet luokissa, jonottaneet ruokalassa ja siirtyneet elämässään eteenpäin. Kuka minnekin itseään parhaiten toteuttamaan ja yhteiskuntaa rakentamaan.
Hyvät kuulijat,
Monesta asiasta on kiittäminen heitä, jotka yli 110 vuotta sitten ymmärsivät tämänkin alueen sivistykselliset tarpeet. Laaja joukko silloisia lohjalaisia, taustaansa katsomatta, kantoivat kortensa kekoon kaikkien lasten ja nuorten paremman tulevaisuuden puolesta. Koulutus nähtiin tuolloin, niin kuin tänäänkin, yhteiskunnan kehityksen elinehtona.
Koulutukseen panostaminen on sijoitus tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Suomessa jokaisella lapsella on mahdollisuus saada laadukasta opetusta riippumatta perhetaustasta, tulotasosta tai asuinpaikasta. Tämä mahdollisuus on avain sosiaaliseen liikkuvuuteen ja siihen, että jokainen voi saavuttaa täyden potentiaalinsa. Koulutusjärjestelmämme ansiosta olemme voineet rakentaa yhteiskuntaa, jossa kaikilla on yhtäläiset edellytykset pärjätä elämässä ja osallistua aktiivisesti yhteiskuntaan. Tästä meidän on pidettävä kiinni.
Koulutus on myös Suomen taloudellisen menestyksen kivijalka ja sen hyödyt heijastuvat kaikille yhteiskuntamme osa-alueille. Pienenä ja osaamiseen nojaavana maana Suomi on onneksi ymmärtänyt, että vahva koulutusjärjestelmä varhaiskasvatuksesta korkeakouluun on paitsi paras sijoitus kansalaisten hyvinvointiin, myös kannattavin investointi taloudelliseen kilpailukykyyn. Osaamiseen ja koulutukseen panostamalla luodaan jatkossakin kestävimmät edellytykset Suomen taloudelliselle menestykselle.
Alati keskinäisriippuvaisemmassa maailmassa laaja osaaminen on tae pärjäämiselle. Tänä päivänä maailma ympärillämme myrskyää ja ryskää monelta osin. Näin oli myös 110 vuotta sitten. Tuolloinkin itänaapurimme toiminta aiheutti huolta ja ensimmäinen maailmansota imaisi Euroopan kurimukseen. Kaiken tuon epävarmuuden ja pelon keskellä täällä perustettiin kuitenkin kouluja. Nelson Mandela on osuvasti todennut, että koulutus on tehokkain ase maailman muuttamiseksi. Tätäkään asevarustelua meidän ei pidä unohtaa.
Hyvät entiset ja nykyiset nuoret,
Entisten nuorten suuri luokkakokous valtaa tänään tämän lukion. Tuhatkunta koulumme entistä opiskelijaa ja työntekijää saapuvat näkemään toisiaan ja muistelemaan omia lukioaikojaan. Tänään lukiorakennus onkin meidän muistojemme bulevardi. Tätä puhetta kirjoittaessa myös itse palasin menneeseen.
Edellisen kerran kun olen tällä lavalla ollut huomion keskipisteenä, niin päässäni oli tuuhea afroperuukki ja jalassani mahdollisimman tiukat leopardikuvioiset trikoot. Loppusilauksen antoivat trikoiden alla olleet jääkiekkoilijan alasuojat. Sopiva asukokonaisuus abishow:n juontajalle. Tuosta tilaisuudesta on parhaiten jäänyt mieleen, kun eräälle opettajalle perinteisesti lahjoitettiin aina abien toimesta uusi karttakeppi ja tuona vuonna karttakepin sijaan annoimmekin ruoskan. Koulun keittäjät saivat puolestaan ilmalla täytetyn apulaisen keittiöön. Nämä eivät sinänsä olleet yllätyksiä, koska pääsponsorimme taisi tuona vuonna olla paikallinen erotiikkaliike.
Lukion tarjoamille ilmaisutaidon opeille on tuon jälkeenkin ollut käyttöä.
Tässä samaisessa salissa olen myös saanut ensimmäiset oppini vaaleista. Silloisen oppilaskunnan vaalit toteutettiin siten, että oppilaat kokoontuivat tähän saliin kuulemaan ehdokkaita ja sen jälkeen suoritettiin äänestys. Jokainen ehdokas kävi vuorotellen täällä edessä pitämässä oman puheensa, jolla pyrki voittamaan äänestäjien luottamuksen puolelleen. Muistan jännittäneeni omaa vuoroani ja sitä, että osaisinko sanoa jotain fiksua vakuuttaakseni äänestäjät osaamisestani. Ennen minua puhuneella ehdokkaalla ei ollut tätä ongelmaa. Hän marssi pönttöön ja totesi, että hän pystyy kielellään nuolemaan omaa kyynärpäätään. Ja näin hän tekikin. Vaalit ratkesivat saman tien. En tullut valittua. Tuolloin kuitenkin jo opin, että vaaleissa ehdokkaan asiaosaaminen ei ainoastaan ratkaise.
Nyt huomaan, että moni yleisössä jo nostelee kyynärpäätään ja miettii että pystyisikö samaan temppuun?
Yhteiskunnallisesti merkittävin muutos omana lukioaikana koettiin, kun syksyllä 2005 otettiin uusi opetussuunnitelma käyttöön. Tuolloin myös opetustunnit pidennettiin 45 minuutista 75 minuuttiin. Meissä silloisissa abiturienteissa muutos aiheutti tietenkin vastarintaa. Tammikuussa 2006 asiasta oli tarkoitus teettää kysely opiskelijoille ja päättää tuloksen pohjalta jatkosta. Abit järjestivätkin viimeisenä tekonaan asiasta aamunavauksen, joka äityi lopulta spontaaniksi mielenosoitukseksi. ”Seitkytviis – siitä viis” ja ”lisää vessoja – pitää pissata” huudot raikuivat koulun käytävillä. Ainoastaan sisälle tarkoitettu performanssi paisui lopulta siihen mittaan, että opiskelijajoukko päätyi jatkamaan mielenilmausta kaupungintalo Monkolan eteen. Kaupungintalon aulahenkilökunta oli jo soittamassa virkavaltaa paikalle, ennen kuin joukko hajosi. Mitään vaikutusta mielenilmaisulla ei lopulta ollut, koska kyselyssä enemmistö opiskelijoista ja opettajista kannatti muutosta.
Tämän jälkeen ei ollut enää asiaa aamunavaukseen.
Toivon, että tänään nauru raikaa eri puolilla lukiota, kun vanhat luokkakaverit pääsevät muistelemaan menneitä ja luomaan uusia muistoja.
Hyvät juhlavieraat,
Tänä syksynä olemme jälleen päässeet ihastelemaan Aarne Ervin suunnitteleman, arkkitehtuurisesti arvokkaan, lukiorakennuksen uutta loistoa. Koulumme historia on kulkenut pitkän matkan vaatimattomasta vuokrahuoneistosta aina aikoinaan Pohjoismaiden suurimpaan oppikoulurakennukseen. Tämä on ollut sen ajan lohjalaisilta massiivinen panostus. Pitkin matkaa Lohjalla on ajateltu, että mitä isompi lukio ja paremmat opiskeluolosuhteet, sitä laajempana voidaan pitää opiskeltavien aineiden kirjoa.
Historiallisella teollisuuspaikkakunnalla on vahva halu panostaa laadukkaaseen koulutustarjontaan. Kiistattomasti voidaan todeta, että laadukkaat koulutuspalvelut lisäävät sekä kaupungin vetovoimaa että pitovoimaa asuinpaikkana. Tiukkoinakin taloudellisina aikoina on hyvä muistaa, että kaupungin kehitys vaatii tekoja, ei tekemättä jättämisiä.
Kulloisellakin sukupolvella on vastuunsa tulevaisuutta kohtaan. Tästä hyvänä muistutuksena toimivat Ilmari Sippolan ja Eino Kailan sanat kutsussa Lohjan Yhteiskoulun kannatusosakeyhtiön perustamiskokoukseen kesällä 1915.
”Joten juuri Teidän, arvoisa kansalainen, saapumisenne kokoukseen on välttämätön, mutta poisjäämisenne voi aiheuttaa sen, että vaivalla alulle saatu yritys raukeaa tyhjiin, ja tulevat sukupolvet tulisivat juuri Teitä siitä ankarasti tuomitsemaan.” Hetken työ tuhatvuosihin vaikuttaa, Isänmaahan ja maailmaan”
Nyt on meidän vuoromme kantaa vastuu tulevaisuudesta. Näiden läksyjen laiminlyönnit eivät näy merkintänä Wilmassa ja opettajien nuhteluissa. Vaikutukset näkyisivät katukuvassa ja palaute tulisi kanssaihmisiltä. Hoitakaamme kaupungin asioita jatkossakin siten, että kaupunkimme sekä lukiomme kehittyvät myönteisesti. Jotta kehityksen valo kajastaa jatkossakin tämänkin rakennuksen ikkunoista ja viitoittaa taas uudet nuoret löytämään oman polkunsa.
Hyvät ystävät,
Kaiken tämän jälkeen on vielä syytä muistuttaa:
Non scholae sed vitae dicimus. Emme opiskele koulua, vaan elämää varten.
Näillä sanoilla haluan juhlistaa 110 vuotista Lohjan Yhteislyseon lukiota. Kiitos!