Kohti kuntavaaleja
Huhtikuun 9. päivä suomalaiset äänestävät jälleen siitä, että ketkä jatkossa kunnissa käyttävät valtaa ja kenelle annamme vastuun yhteisten asioidemme hoitamisesta. Kevään vaaleissa on kyse paitsi kuntien asioista, mutta myös valtakunnan politiikasta. Vaalien vahva yleispoliittinen lataus näkyy siinä, että moni haluaa varmasti lähettää vaaliuurnilla maan hallitukselle viestin siitä, että Suomen suunta on nyt väärä. Todella toivon, että ihmiset käyttävät sankoin joukoin äänioikeuttaan.
Vaalien ehdokasasettelu päättyy tänään ja nyt on syytä kiittää kaikkia ehdokkaaksi suostuneita. Ehdokkaat ovat todellisia demokratian sankareita, joita ilman kansanvalta ei toteutuisi ja yhteisiä asioita ei pystyttäisi hoitamaan. Vaatii aina rohkeutta asettaa itsensä julkisesti arvioitavaksi.
Oma päätös tavoitella jatkokautta Lohjan kaupunginvaltuustossa kypsyi syksyn mittaan kolmesta syystä. Ensinnäkin kotikaupunkini on antanut minulle valtavan paljon ja siksi haluan olla antamassa takaisinpäin oman panokseni yhteisen kaupunkimme kehittämiseen. Toiseksi, olen ollut tällä valtuustokaudella vastuullisessa asemassa päätöksentekijänä, jolloin on reilua ja oikein asettaa itsensä vaaleissa kuntalaisten arvioitavaksi. Kolmanneksi, kuntalaisten antamat risut ja ruusut sekä pyynnöt motivoivat valtavasti.
Kulunut kausi kaupunginvaltuustossa on ollut erittäin antoisia ja opettavainen. Näinä vaikeina aikoina moni varmasti haluaisi olla mieluimmin katsomon puolella huutelemassa kuin pelikentällä, mutta tekemättä ei voi jättää. Vaikeat ajat antavat kunnissa myös mahdollisuuden tehdä muutoksia kohti parempaa. Haluan, että jatkossakin Lohjalla uskalletaan katsoa rohkeasti eteenpäin, inhimillisyys toteutuu päätöksenteossa ja haasteet ratkaistaan yhdessä toimien.
Pidetään kaikki mukana ja rakennetaan Lohjaa yhdessä!
Joona Räsänen kansanedustaja (sd.)