Lohjan sairaalan synnytysosastotoimintaa ei saa lakkauttaa

Tällä viikolla on uutisoitu, että HUS-yhtymässä on kaavailtu Lohjan sairaalan synnytysosaston lakkauttamista säästökohteena. Kyseessä on mahdollinen esimerkki yhtymän säästötoimista.
Taustalla on uuden HUS-yhtymän arvioitu mittava alijäämä ensi vuonna. Ilokseni olen pannut merkille, että Lohjan synnytysosastotoiminnan jatkumista on uutisten jälkeen puolustettu laajalla rintamalla. Toiminnan jatkuminen on viime kädessä päättäjien vastuulla.
On täysin selvää, että sote-uudistuksen voimaantulovuonna ei ole mitään järkeä lähteä toteuttamaan tämänkaltaisia kohtuuttomia säästötoimenpiteitä. Juurisyyt HUS:n vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen eivät ole ratkaistavissa sulkemalla Lohjan sairaalan synnytysosaston toimintaa.
Mahdollinen Lohjan synnytysosaston sulkeminen kasvattaisi terveydenhuollon kustannuksia tulevaisuudessa, sillä jo nyt ovat sairaalan ulkopuolella tapahtuvat synnytykset ovat lisääntyneet. Tämä itsessään lisää myös riskiä potilasturvallisuuden vaarantumiselle. Arjen todellisuuden tuntevat ammattilaiset ovat myös todenneet, että HUS-alueen synnytysosastot ovat jo äärirajoilla ja synnyttäjiä ohjataan HUS:n ulkopuolisiin yksiköihin tila- ja henkilöstöpulan vuoksi.
Olen myös kuullut huhuja, että muissa sairaaloissa on käyty mittailemassa, voiko nykyisiin synnytyshuoneisiin lisätä sektiosaleja tilanteessa, jossa Lohjan synnytysosasto suljetaan. Sairaaloiden arjen tuntevat hoitajat ja muuta ammattilaiset ovat ykskantaan todenneet, että ei mahdu. Heitä kannattaa asiassa kuunnella. Kun nytkään paikat eivät alueella riitä, tilannetta ei paranneta toimintoja lakkauttamalla.
On hyvä muistaa, että Lohjan sairaala on ainoa HUS:n alueen vauvamyönteisyys sertifikaatin saanut sairaala. Olemme velkaa sairaalan ammattilaisille, että arvostamme heidän työtään ja turvaamme sen jatkumisen jatkossakin.
Uuden HUS-yhtymän talouden haasteita on jatkossa ratkottava yhteistyössä kaikkien Uudenmaan hyvinvointialueiden ja Helsingin kaupungin voimin. Uusien omistajien on jatkossa resurssoitava yhtymän toiminta siten, että se kykenee palvelemaan asukkaita koko Uudenmaan alueella. Lopulta kyse on koko sote-uudistuksen uskottavuudesta.
Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat siirtymässä pois kuntien vastuulta hyvinvointialueiden vastuulle nyt vuoden alussa. Samalla HUS:n toiminta siirtyy Uudenmaan hyvinvointialueiden ja Helsingin kaupungin omistamaan HUS-yhtymään.
Joona Räsänen, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallituksen 1. varapuheenjohtaja