• 050 547 5590
  • joona@joonarasanen.fi

Paloniemi-sotkun pitkät varjot

Kolumni on ilmestynyt Länsi-Uusimaassa 28. tammikuuta 2021

Kuntapolitiikan vuosi on lähtenyt Lohjalla käyntiin varsin ikävissä merkeissä. Reilun parin viikon ajan olemme saanet ihmetellä sotkua, mikä syntyi kun selvisi, että Paloniemen lomakylähankkeen puuhayhtiö ja kaupungin sopimuskumppani Intercol on jättänyt laskuja maksamatta kaupungille 100 000 euron arvosta.  Näistä rästeistä viranhaltijat eivät olleet informoineet päättäjiä useista kysymyksistä huolimatta. Aikaa kyllä olisi ollut.

Moni on kokenut, että Paloniemen lomakylähanke on koko ajan nojannut enemmän realismin sijaan hurskaiden toiveiden varaan. Kriittisiä puheenvuoroja on kuulunut pitkin matkaa samalla, kun toimijan suunnitelmat ovat muuttuneet. Kaupungin näkökulmasta suurin intressi hankkeessa on liittynyt tyhjillään olevista kiinteistöistä eroonpääsemiseen ja toki kaupungin kehittämiseen.

Hankkeeseen liittyvän poliittisen mielenkiinnon vuoksi on selvää, että eri käänteistä olisi viranhaltijoiden tiimoilta pitänyt oma-aloitteisesti informoida päätöksentekijöitä.

Vetovoimalautakunnan enemmistö tekikin joulukuussa oman päätöksensä väärien tietojen pohjalta. Oikeutetusti lautakunnan jäsenet kokevat tulleensa petetyiksi maksurästien selvittyä. On raskauttavaa, että kaupungin sopimuskumppanin maksurästeistä ei ole kerrottu luottamushenkilöille, mutta niistä on kerrottu jo syksyllä ulkopuoliselle taholle. Mikäli tiedot olisivat olleet päätöksentekijöiden käytettävissä, niin hankkeen eteneminen olisi pysähtynyt jo tuolloin.

Ymmärrettävästi syntynyt tilanne ja huolimattomuus on herättänyt laajaa ärtymystä niin päätöksentekijöiden kuin myös kuntalaisten keskuudessa. Luottamus on karissut sekä johtavia viranhaltijoita että sopimuskumppaniamme kohtaan. Tämän sotkun siivoamiseksi ja uskottavuuden palauttamiseksi ei nyt tavallinen pesuohjelma riitä. Tapahtumat myös jättävät jälkeensä pitkät varjot Lohjan kaupungin toiminnan ylle.

Onneksi mitään peruuttamatonta ei ole vielä tapahtunut ja kaupunki on toistaiseksi selvinnyt kokonaisuudesta myös taloudellisesti kuivin jaloin.

On hyvä, että kaupunginhallitus keskeytti lomakylähankkeen etenemisen. Intercolin on nyt otettava lusikka kauniiseen käteensä. Samoin oli perusteltua, että kaupunginhallitus tilasi vyyhdistä myös ulkopuolisen selvityksen. Selvityksen jälkeen on tarvittavat korjaavat toimenpiteet, ikävätkin, tehtävä viipymättä.

Aika näyttää, kuinka pitkät tämän sotkun varjot tulevat olemaan. Luottamuksen ja uskottavuuden palauttamisessa riittää meillä kaikilla paljon töitä.

Joona Räsänen, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja (sd)