• 050 547 5590
  • joona@joonarasanen.fi

Vaalien jälkeen yhteistyö ratkaisee

Tänään on tasan kuukausi aikaa kuntavaaleihin. Kesäkuun vaaleissa valitaan taas päätöksentekijät seuraavaksi neljäksi vuodeksi päättämään meidän kaikkien yhteisistä asioista. Toivon, että kuntalaiset käyttävät äänioikeuttaan runsaasti, sillä vaaleissa yhdelläkin äänellä on merkitystä. Äänestämättä jättämisellä siirtää itselleen kuuluvaa valtaa muiden käsiin.

Vaalit ovat aina demokratian juhla-aikaa. Perjantaina ehdokkaat saavat vaalinumeronsa ja kampanjointi alkaa näkymään enemmän. Kahden viikon päästä alkaakin jo ennakkoäänestys, joka näin poikkeuksellisena aikana on tavallista pidempi. Vaikka tautitilanne on Suomessa helpottanut, niin kampanjoidessa on meidän kaikkien syytä ottaa terveysturvallisuus huomioon.

Erikseen sopii kiittää niitä kaikkia kymmeniätuhansia demokratian sankareita, jotka ovat lähteneet eri puolilla Suomea ehdokkaiksi.  Lohjallakin ehdokkaaksi on lähtenyt yli 400 kuntalaista. On hienoa, että niin moni kuntalainen haluaa laittaa vaaleissa itsensä likoon ja kantaa omalta osaltaan vastuuta kotikuntansa tulevaisuudesta.

Vaalikampanjointiin kuuluu se, että eri puolueet ja ehdokkaat tuovat esiin omia ajatuksiaan ja erojaan suhteessa muihin. Tämä on tarpeellista, jotta kuntalaiset kykenevät muodostamaan mielipiteensä siitä, kenelle haluavat antaa kallisarvoisen ainoan äänensä. Politiikan uskottavuuden kannalta toivon, että vaalilupaukset mitoitetaan sen mukaan, mikä on tosiasiallisesti mahdollista toteuttaa vaalin jälkeen. Valitettavan usein poliitikot nostattavat ennen vaaleja odotukset liian korkeiksi.

Vaikka vaalien alla korostuvat eri puolueiden ja ehdokkaiden erottavat tekijät, niin toivon, että myös yhdistäviä nimittäjiä etsitään. Vaalien jälkeen nimittäin näitä tarvitaan. Valituilta päätöksentekijöiltä vaaditaan kykyä kompromisseihin ja kykyä työskennellä yhdessä eri tavalla ajattelevien kanssa. Toivon, että kaikki ehdokkaat sitoutuvat päätöksenteossa toimimaan yhteistyössä yli ryhmärajojen. Avoin ja toisia kunnioittava keskustelu sekä mielipiteenvaihto antavat hyvän pohjan parhaiden mahdollisten päätösten tekemiseen.

Muistetaan siis kampanjoidessa, että vaalien jälkeen yhteistyö ratkaisee.

Joona Räsänen, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja (sd.)