• 050 547 5590
  • joona@joonarasanen.fi

Vahva ja välittävä, vaiko vain vahvoista välittävä?

Petteri Orpon konservatiivinen oikeistohallitus on nyt nimitetty ja sen ohjelma julkaistu. Ohjelma lupaa tehdä Suomesta vahvan ja välittävän, mutta todenmukaisempaa olisi myöntää, että ohjelman lupaama politiikka välittää vain vahvoista.

Hallitusohjelman suurin puute on, että hallitus laiminlyö vastuunsa yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden ja eheyden edistämisessä. Taloudellisesti vaikeina aikoina valtaapitävien olisi entistä vahvemmin huolehdittava, että kaikki pidettäisiin mukana.

Hallitus totuttaa julkisen talouden tasapainottamisen kylmäkiskoisesti yhteiskunnan heikompiosaisilta sekä paljon palveluita tarvitsevilta. Talouden tasapainotus on välttämätöntä, mutta keinovalikoima ei voi olla näin epäoikeudenmukainen. Varsinkin, kun pienituloisilta leikataan, niin samalla suurituloisille jaetaan uusia veroetuja.

Esimerkiksi solidaarisuusveron alarajan roima nosto tuottaa hyvätuloisille yli 1000 euroa vuodessa. Pienituloinen osa-aikatyössä oleva puolestaan menettää kuukausittain satoja euroja.

Erityisen kummallista on se, että perussuomalaiset lupasivat ennen vaaleja, että pienituloisilta leikkaaminen ei heille käy. Näemmä mieli on muuttunut nyt vaalien jälkeen ja aikaisemmat lupaukset voidaan hallitusvastuussa pettää.

Työmarkkinoiden osalta hallitus puolestaan laittaa työntekijät hallituksen politiikan maksajiksi. Vaikuttaakin siltä, että historiallisen pitkissä neuvotteluissa ei juuri uhrattu aikaa yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden ja eheyden vaalimiselle.

Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluihin kaavaillut miljardiluokan säästöt tulevat johtamaan siihen, että ihmisen lompakon paksuus ja asuinpaikka vaikuttavat entistä enemmän palveluiden saatavuuteen. Työmarkkinoilla hallitus heikentää työntekijöiden irtisanomissuojaa säätämällä todellisen ”potkulain” ja ottamalla käyttöön ensimmäisen sairauspoissaolopäivän sairaussakon.

Hallitusohjelmassa on toki myös monia tarpeellisia ja hyviä kirjauksia, mutta oikeudenmukaiseksi sitä ei voi kutsua. Toimillaan hallitus tulee valitettavasti lisäämään yhteiskunnan polarisaatiota entisestään. Vain vahvoista välittämällä Suomi ei pärjää.

Tulemme tarjoamaan hallituksen epäoikeudenmukaiselle politiikalle oman uskottavan vaihtoehtomme, jolla voidaan samanaikaisesti parantaa julkisen talouden kestävyyttä, lisätä työllisyyttä ja edistää yhteiskunnan oikeudenmukaisuutta.

Joona Räsänen, kansanedustaja (sd)